LUKIOLAISTEN KIRJAKAUPPIAAT
Asta
Tahtipuikkoa LK:ssa heiluttelee Lukiolaisten Kirjakaupan päällikkö Asta. Yliopistokirjakaupankin puolelta tuttu koordinaattori on monessa mukana ja tuntee oppikirja-alan kuin omat taskunsa. Riemastuttavan teatteriharrastuksen lisäksi aktiivinen mökkeily ja veneen parissa puuhastelu pitävät tarmokkaan Astan kiireisenä myös vapaa-ajalla.
Elina
Elina toimii markkinointiassistentin hommissa, ja 27-vuotiaan tradenomin työpäivät täyttyvätkin erilaisista markkinoinnillisista tehtävistä, oppilaskuntayhteydenpidosta sekä asiakaspalvelusta. Nauravainen brunette nauttii vauhdin hurmasta ja vapaa-ajallaan mimmi suuntaakin fillariajelulle maastoon tai taistelulajien ihmeelliseen maailmaan. Takuuvarmat naurut Elina repii Top Gear -ohjelmasta.
Heli
Heli aloitti LK:ssa myynnin assistenttina lokakuussa 2007. Ympäristöjohtamiseen erikoistuneella tradenomilla on hanskassa tilausten tekeminen, yhteydenpito joka suuntaan sekä asiakaspalvelu. Helin naurun tunnistaa jo kaukaa ja levottoman mielikuvituksensa ansiosta tämä rempseä tyttö löytääkin itsensä mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Vauhdikas ex-futari on jälkiruokien suuri ystävä ja aloittaa liikuntaharrastuksen aina säännöllisin väliajoin.
Alex
Alex tarjoaa apunsa ja asiantuntemuksensa LK:n myymälässä asioivien käyttöön. 21-vuotias myyjä harrastaa vapaa-ajallaan meripartiota ja juoksemista sekä koluaa mielellään levy- ja kirjakauppoja etsien mieltä kutkuttavia löytöjä. Tämän lisäksi Alex arvostaa hyviä keikkoja, klubeja ja taidenäyttelyitä, joissa mies varsin ahkeraan käykin.
Lisäksi LK:n rautaiset asiakaspalvelijat auttavat kinkkisissäkin kirjapulmissa niin puhelimitse, sähköpostitse kuin myymälässä.




